Sanni riemastutti minua parin vuoden takaisellaan esikoisalbumillaan. Tahtoisin kirjoittaa siitä vielä jossain vaiheessa aivan oman postauksen. Moni muukin piti Sannin ensimmäisistä sinkuista, Me ei olla enää me räjäytti potin. Luonnollisesti odotukset toista albumia kohtaan olivatkin kovat ja nyt Lelu on täällä. Tai on jo ollut muutaman viikon ja pyörinyt aktiivisesti niin stereoissa kuin Spotifyn kautta. Oli Suomen myydyin levykin kaksi viikkoa peräkkäin.
Ensimmäinen biisi on Lelu, nimikkobiisi. Pidin tästä heti ensikuulemalta. Pidän tästä vieläkin. Sanoituksen kuvastossa on samaa s&m-fiilistä kuin debyytin nimikappaleesta Sotke mut. Sanni on lelu, häntä saa kohdella miten tahtoo, lattiakaan ei satu sitä, koska se on lelu. Säkeistöjen draivi on kiivaampi, mutta kertsin kaunis popsävelmä tekee tekstin raakuudesta vieläkin ankarampaa. Siskoni piti kappaletta hirveänä.
Seuraavaksi radio- ja Spotifylistoja vallannut ensisingle 2080-luvulla. Kun kuulin tämän ensimmäisen kerran, olin vähän pettynyt. Odotin Sannilta jotain muuta, vähemmän kesympää. 2080-luvulla on hieno popbiisi, jossa kaikki on kohdallaan. Sopii loistavasti radioihin, lyriikat ovat täyttä sannia ja tuotannossa ei ole yhtään säröä. Rohkeaksi kappaletta ei voi kuitenkaan kutsua. Siitä onkin hyvä jatkaan toisen singlen, Pojat kappaleen, pariin. Se alkaa itämaisella biittikompilla ja jo ensimmäiset lainit kertovat, että nyt pitää ottaa itseironialasit päähän. Mielleyhtymät Tean Tytöt tykkää hittiin on välittömät, mutta pidän tästä (ja pidän Teankin biisistä!). Teekutsu oivallus on hauska. Tämän tahtiin on helppo jorata. Kappaleelle julkaistiin musavideo pari päivää sitten.
SUPERNOVA-A-A-A. Niin lauletaan (tai siis autoune ääntelee) seuraavassa kappaleessa, jonka nimi on yllättävästi Supernova. Tekstissä pulppuaa nuoruuden valinnan vaikeudet ja pelot, jotka itsekin tunnistan elämästäni. Säkeistöjen maailma on mukava, mutta kertosäe jää vähän vaisuksi. Tuotannossa oltaisi voitu lähteä hakemaan rohkeammin avaruustunnelmaa nimen perässä.
Sitten koittaa levyn SE HETKI, kappale nimeltä Mitä jos ne näkee. Tämä on mahdollisesti Sannin paras kappale tähän mennessä. Toki vielä on vähän aikaista sanoa mitään loppullista, koska albumi on ollut alle kuukauden soitossa, mutta tuntuu siltä että näin on. Ensilaini "Kuunnellaan Oasista, ja lauletaan omilla sanoilla" on upea. Voisiko paremmin kappale alkaa! Tunnelma saa aikaa kylmiäväreitä ja teksti koskettaa. Eikä kuudes kappale Lapsi Heurekassa paljon jää jälkeen. Leikittelevät biitit (tulee jostain syystä mieleen Ke$han Dinosaur) ja lapsuuden muistoista ammentava kertosäe kokoaa hyvän kappaleen kasaan. Tosin minä kävin lapsena Tietomaassa, en Heurekassa. C-osa enteilee gospelfiilistä, mutta se jää vai enteilyksi (höh...).
Isin tyttö on albumin rauhallisin ja surullisin kappale. Varmasti moni samaistuu tähän. Chisukin noteraasi biisin facebook-seinällään. Sanoitus on onnistunut kuvaus isäsuhteesta, c-osa varsinkin kaikessa toteavuudessaan. Luulen, että kappaleen tekeminen on ollut tärkeää Sannille. Sitä seuraa Lauantai-iltana, joka on mukava popbiisi. Se vain muistuttaa liiaksi 2080-luvulla kappaletta. Lyriikat, sanoitus, kaikki. Outoa...sanoisinko.
Levyn päätöskaksikko enää jäljellä. Kokaiini on epätyypillisin sannibiisi tällä levyllä. Minusta on rohkeaa tuoda huumevertauksia näin näkyvästi esille, ihme kun Asko Kallonen ei ole ollut heristämässä sormea tämän kappaleen kohdalla (tai kuka Warnerilla sitten antaa artisteille palautetta musiikista). Hyvä kappale kuitenkin kyseessä ja c-osa on pysäyttävä. Viimeisenä kuullaan ilokseni pirteä Soita mua (s&m), joka jynttää hyvällä boogilla eteenpäin (mielikuvat menevät Lady Gagan Teeth kappaleeseen. Gagan parhaimpia kappaleita, btw). "Jos sulla on tekniikka hallussa, sano rapapampam rapampapampam"??!!!?? Sanni, pidän susta tämän kappaleen jälkeen taas hieman enemmän!
Ja siihen levy päättyy, vanhan Nokian kännykän klikkailuun. Yhtenäinen kokonaisuus soljuu varsin nopeasti ohitse, joka on hyvä asia. Kun albumi tuntuu liian pitkältä, siinä on jokin vialla. Tekee myös mieli kuunnella levy uudelleen läpi, joka on toinen hyvän levyn merkki. Sannin Lelu on hyvä albumi. Se on minun mielestäni parempi kuin esikoinen parin vuoden takaa. Sannin ympäristöä yksinkertaisesti huomioivat lyriikat ja nykynuorison tunteita kuvaavat sanoitukset ovat onnistuineita. Olen samaa sukupolvea Sannin kanssa (kai) ja on helppo samaistua hänen sanoituksiinsa. Hank Solo on löytänyt yhdessä Sannin kanssa tatsia tuotantoon. Kaikki on kunnossa. Uskon kuitenkin, että Sannin parhaimmat tuotokset ovat vasta edessäpäin. Hiton lahjakas mimmi kyseessä, ei voi muuta sanoa!
KUUNNELKAA! Ja kommentoikaa. Tack.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti